Lataa koko juttu PDF-tiedostona
Mahtavaa! Tässä on juttu PDF-tiedostona. Jos latauksessa on ongelmia, niin pistä rohkeasti viestiä osoitteeseen myynti@timmi.fi.
Avaa ja lataa PDF
Jokin meni pieleen. Viitsisitkö vielä tarkistaa kentät.
  • Projektin seikkaperäinen läpikäynti.
  • Mitä tuloksia saatiin aikaan.
  • Ei automaattista uutiskirjettä.
  • Helppo näyttää johtoryhmälle.
Timmi Quote mark

Käytetyt ominaisuudet

No items found.

Maailman tilanne on ajanut kaupunkeja varautumaan energiansäästöön tulevan talven varalle. Kiinteistöjen toimintojen automatisoinnilla voidaan saavuttaa säästöä niin energian kulutuksessa kuin henkilötyövuosina. Toimintatapojen pitkäjänteinen kehittäminen kannattaa myös kriisien ulkopuolella, koska energiatehokkuus on investointi tulevaisuuteen. 

“Isoissa organisaatioissa valaistus, lämmitys ja ilmastointi vievät energiaa. Erilaisilla automaatioratkaisuilla voidaan saada tiloista energiatehokkaita ja ympäristöystävällisiä. Voidaan esimerkiksi pitää tilat käyttökunnossa silloin kun niitä oikeasti käytetään.”, Timmi Software Oy:n toimitusjohtaja Jukka Valkonen kuvaa. 

Timmi haluaa olla mukana rakentamassa vastuullista ja kestävää tulevaisuutta. Ohjelmistoratkaisuilla voidaan saavuttaa energiansäästöä samalla kun tiedolla johtaminen paranee ja manuaalinen työ vähenee.

“On kaikkien etu, että palvelua parannetaan ja ihmisten arkea helpotetaan, ja että se tehdään energiatehokkaasti. Tähän me voimme tarjota mahdollisuuksia. Meillä on takana yli 150 integraatiota muihin järjestelmiin, minkä ansiosta tieto kulkee automaattisesti TIMMI-järjestelmään ja päinvastoin. Tällä mahdollistetaan kulunvalvonnan ohella esimerkiksi lämmitysten tai valaistusten automaattinen ohjaus tilavarauksen mukaan.”, Valkonen jatkaa.

Palvelua kehitetään yhteistyökumppanien kanssa asiakasta kuunnellen. Yksi esimerkki yhteistyöstä on Sipoon kunnassa toteutettu keskitetty valaistuksenohjaus yhteistyössä C2 SmartLight Oy:n kanssa. 

C2 SmartLight Oy on vuonna 2004 perustettu täysin kotimainen valaistuksen ohjauksen asiantuntijayritys. Palveluun luottaa yli 200 suomalaista kuntaa ja kaupunkia.

“Olemme ulkovalaistuksen ohjauksen markkinajohtaja. Meidän järjestelmät on tarkoitettu kovaan käyttöön eli ne kestävät Suomen muuttuvat olosuhteet ja ovat siksi luonnollinen valinta ulkokohteisiin. Valtaosa asiakkuuksistamme on julkisella sektorilla, mutta led-valaistuksen lisääntymisen myötä teemme yhä enemmän ohjausta myös esimerkiksi yritysten teollisuuskiinteistöjen pihoille tai kiinteistöjen parkkipaikoille.”, Etelä-Suomen asiakkuuksista vastaava C2 SmartLight Oy:n myyntipäällikkö Jani Lind kertoo. 

Sipoo suunnannäyttäjänä - parempaa palvelua kuntalaisille

Söderkullan urheilukenttäremontin suunnittelun yhteydessä Sipoossa alettiin keskustella valojen automaattisesta ohjauksesta. Oltiin huomattu, että manuaalinen valojen säätäminen oli liian työlästä ja hankalaa.

“Kun Söderkullan urheilukenttää lähdettiin uudistamaan, haluttiin valaistus TIMMI-ohjaukseen. Nykyään valoja poltetaan silloin, kun tarvitsee. Kaikki menee nyt tilavarausten perusteella. Aiemmin valaistuksia säädeltiin käsin, missä oli oma hommansa. Eihän 2000-luvulla pitäisi enää tarvita valoja näpytellä manuaalisesti päälle ja pois!”, Sipoon kunnan liikuntapaikkakoordinaattori Antti Nousiainen kuvaa.

Arjen helpottamisen ohella painoivat koko ajan kasvavat laatuvaatimukset ja vanhan tekniikan korvaaminen uudella. 

“Ihmiset tottuvat tiettyyn palvelutasoon ja vaatimukset kasvavat. Siksi myös järjestelmiä pitää kehittää jatkuvasti. Valaistuksen ohjaus oli yksi helppo asia ratkaista pienemmässäkin kunnassa, ja se maksaa itsensä takaisin! Jos valaisimet kestää puolet pidempään kuin aiemmin, niin siinä on jo tapahtunut takaisinmaksu. Puhumattakaan siitä, että saadaan tarjottua kuntalaisille laadukkaampaa palvelua ja urheilumahdollisuuksia, kun näitä asioita kehitetään.”, Nousiainen kuvaa.

Oikeaan aikaan, oikea kirkkaus, oikeassa kohteessa

Sipoossa päädyttiin säätämään tilavarauksen perusteella Söderkullan urheilukentän valaistusten aikaa ja kirkkautta. Tätä varten rakennettiin rajapinta TIMMI Tilavarausohjelmiston ja C2 SmartLight –valaistuksenohjausjärjestelmän välillä. Rajapinnassa viedään tietoja TIMMI-järjestelmään tehdyistä tilavarauksista, joiden mukaisesti ohjataan automaattisesti kohteessa olevaa valaistusta. Varauksen perusteella määräytyy siis valaistuksen aika ja kirkkaus käyttötarkoituksen mukaan, eli esimerkiksi pelivuorolla on kirkkaampi valaistus kuin harjoitusvuorolla. 

“Jos Söderkullan kenttä on varattu klo 18-20, ja avainsanat ovat oikein TIMMI Tilavarausohjelmistossa, niin järjestelmä ymmärtää, mikä tapahtuma kyseessä. Meidän järjestelmä lukee TIMMI Tilavarausohjelmistosta tiedot ja säätää valot oikealle tasolle oikeaan aikaan. Näin saadaan kohteeseen tarpeenmukainen valaistus: oikea aika, oikea määrä valaistusta, oikea kohde. Se tuo energiasäästöä.”, Lind kuvaa, ja jatkaa:
“Älykkään ohjauksen hyötyjä ovat säädettävyys ja himmennettävyys, joilla saadaan energiansäästöä ja ympäristön mukavuutta. Ledvalaistus tuo täyden hyödyn rajapinnassa, koska siinä on enemmän mahdollisuuksia säätää valaistuksen kirkkautta.”

Energiansäästö on tärkeä tavoite kehitystyön takana. Nousiainen tuo kuitenkin esille, että älyvalaistus ei ole välttämättä pelkästään energiansäästöä. Se on myös käyttäjiä varten:

“Yritän itse vaikuttaa siihen, että älyvalaistus ja ledien käyttö yleistyisi - energiansäästön ja laadukkaamman valaistuksen vuoksi. Kirkkauden säädössä on hyvä, että myös lamppujen käyttöikä paranee. Lisäksi TIMMI-ohjauksen kautta voidaan vähentää valosaastetta.” 

Ulkokentät ovat usein asutusten keskellä, jolloin kirkkaasta valaistuksesta saattaa aiheutua häiriötä alueen asukkaille. Lind uskoo, että valojen kirkkaus on paremmin selitettävissä, jos valaistus liittyy oikeaan tarpeeseen:

“Ledillä pystytään ohjaamaan tarkasti pelkän kentän valaistusta, mutta ainahan valo näkyy muuallekin ja vaikuttaa alueen asukkaisiin. Silloin on hyvä pystyä kertomaan ihmisille, että valot on päällä vain silloin, kun kentät ovat käytössä! Valaistuksen ohjauksella saadaan turha valo pois, mutta mahdollistetaan liikunta.”
“Turhasta valaistuksesta on hyvä päästä eroon, jos käyttöä ei ole. Valosaasteesta ei paljoa puhuta, mutta joillekin se on ongelma, joten on hyvä, että se voidaan tällä hyvin yksinkertaisella ja halvalla tavalla ratkaista. Nyt valot syttyvät tarpeen mukaan ja palavat silloin kuin pitää.”, Nousiainen sanoo.

Paremman palvelun ja ympäristön viihtyvyyden ohella automaatiolla saavutetaan energiatehokkuutta, säästetään työaikaa ja mahdollistetaan tiedolla johtaminen.

Automaatio säästää energiaa ja vapauttaa työvoimaa

Energiatehokkuudella säästöjä

Energiatehokkuutta ja automaatiota ei turhaan yhdistetä toisiinsa. Kiinteistöautomaatioon liittyvä energiansäästö perustuu siihen, että esimerkiksi tarpeeton lämmityksen, ilmastoinnin ja valaistuksen käyttö jää pois.

Valaistuksen ohjaus muun muassa alentaa energiakustannuksia, sillä valaistus on päällä vain, kun valaistavassa kohteessa on käyttöä. Lindin mukaan säästö on merkittävä erityisesti silloin, kun pystytään tarkasti määrittämään valaistuksen säätöä:

Kun vanhan tekniikan valaistus vaihdetaan lediin, niin energiakustannukset puolittuvat ja älykkäällä ohjauksella pystytään edelleen säästämään. Tähän vaikuttaa kohteen käyttöaste, kirkkaus ja säädön tarkkuus. Timmin ohjelmallahan saadaan hyvin tarkasti määriteltyä aika ja kirkkaus, silloin kun kohteessa on käyttöä.
Nousiaisen arvio on samanlainen: “Kun siirrytään monimetallilampuista ledeihin, niin sähkönkulutus laskee ainakin neljänneksellä. Kun vanha lamput tulevat käyttöikänsä päähän, kannattaa ehdottomasti siirtyä energiatehokkaampaan vaihtoehtoon.”

Valaistuksen ohjauksen hyödyt ovat energiansäästön kannalta merkittäviä. Lind kertoo, että jo minuuteilla on väliä: 

“Valot kannattaa sammuttaa tunniksi! Jos halutaan pitää energiankulutuksen taso pienenä, pidetään sytytystaso pienenä. Esimerkiksi jos toisen kaupungin sytytystaso on 47 luxia, kun taas toisessa kaupungissa 15 luxia eli puhutaan ajallisesti n. 10 minuutin erosta. Kun valoja on paljon, niin on väliä, ovatko ne sen 10 minuuttia päällä vai ei, eli minuuteillakin on merkitystä.”

Eroon ylimääräisestä käsityöstä

Toimintoja automatisoimalla säästetään myös työaikaa. Automaattinen valaistuksen ohjaus esimerkiksi mahdollistaa henkilökunnan vapauttamisen muihin tehtäviin.

Valaistuksella usein kerrotaan ihmisille, että urheilukentät tai liikuntapaikat ovat käytössä. Vanhan tekniikan ohjaus vaatii kuitenkin paljon manuaalista työtä.

“Isommilla alueilla valojen manuaalinen ohjaus tarkoittaa pahimmillaan monta kertaa päivässä liikuntakentältä ja kuntoradalta toiselle ajamista esimerkiksi sääolosuhteiden muuttuessa. Kyllähän se vaikuttaa työaikaan ja kustannuksiin! Kun verrataan siihen, että kaiken voisi ohjata etänä toimistosta käsin.”, Lind pohtii.

Nousiaisen mukaan automatisointi on selkeä työajansäästö. Viikoittain vapautuu noin tunti aikaa muihin tehtäviin, eikä kalenteria tarvitse olla koko ajan seuraamassa: 

“Aiemmin naputtelimme viikkokalenteriin esimerkiksi auringonnousun ja laskun sekä asetettiin valaistus harjoitusten ja peliaikojen mukaan. Varausten muutoksia piti seurata, ja niiden piti käytännössä tulla työaikana, koska valoja ei ollut mahdollista säätää etänä. Kyllä automatisointi vapauttaa selkeästi työaikaa.” 
“Kun kaikki tapahtuu TIMMI Tilavarausohjelmiston kautta automaattisesti, niin ei ole pelkoa, että vuorot jäisivät pitämättä, jos ei pääse koneelle. Inhimillisen virheen mahdollisuus on myös pienempi, kun ihmiskäsiä ei ole välissä. Jos vuoro on varattu, niin valot syttyvät ja kaikki toimii.”, Nousiainen lisää.

Tiedolla johtaminen

Kiinteistöautomaatio mahdollistaa myös tiedolla johtamisen. Kohteiden käyttöasteesta ja -ajoista saatua tietoa voidaan hyödyntää niin kohteen tilannekuvan kertomiseen kuntalaisille kuin investointipäätösten tukena. Raportit auttavat näkemään, mitä kannattaa kehittää.  

“Näemme varauksista, milloin kenttä on käytössä ja saamme tietoa päätöksenteon tueksi. Käyttäjämäärä vaikuttaa siihen, panostetaanko kenttään. Kun talven mahdollista energiapulaa mietitään, niin on hyvä, jos pystytään näyttämään, että kenttä on käytössä ja sillä perustelemaan sen kunnossapitoa. Siksi tarvitaan TIMMI Tilavarausohjelmistoa: että ihmiset voi varata liikuntavuoroja ja toisaalta me voimme seurata kenttien käyttöä!”, Nousiainen pohtii. 

Onnistunut yhteistyö

Uudet projektit vaativat usein uudenlaisten toimintatapojen opettelua sekä kehitystyön viilausta, etenkin kun toimitaan ensimmäistä kertaa uudella alueella. 

“Alussa tehtiin enemmän käsin töitä, kun kaikki laitettiin toimimaan. Uranuurtajana ei välttämättä ole helpointa, mutta eihän tässä parempaan suuntaan mennä, jos ei kehitetä. Energian hinta ei tule tippumaan, niin on pakko säästää sellaisista kohteista, mistä pystyy. Energiakulut on kuitenkin niitä suurimpia kentissä.”, Nousiainen kuvaa ja jatkaa tyytyväisenä:
“Meillä saatiin energiatehokkuutta ajateltua onneksi jo silloin viisi vuotta sitten. Nyt se työ on kultaakin kalliimpaa.”

Lind on myös tyytyväinen lopputulokseen ja kertoo yhteistyön sujuneen hyvin: 

“Alkuun prosessi vaati hieromista, kun tarvittiin tarkat määrittelyt siitä, miten varaus TIMMI Tilavarausohjelmistoon tehdään, jotta meidän järjestelmä osaa tulkita ja säätää valaistuksen oikein. Nyt meillä on toimiva systeemi tähän! Hyvän pohjatyön ansiosta homma toimii hyvin, ja käytännössä tätä nykyä järjestelmät keskustelevat keskenään eli automaatio hoitaa kaiken!”

Hän suosittelee myös muita kaupunkeja ottamaan mallia Sipoosta: 

“Suosittelen muillekin kunnille ja kaupungeille! Kerron aina rajapintamahdollisuudesta, jos kaupungilla on TIMMI-järjestelmä käytössä. Uskon, että tällaiset ratkaisut tulevat laajenemaan ledvalaistuksen lisääntymisen myötä. Sipoo on ensimmäinen suunnannäyttäjä.”

---

Haluatko kuulla lisää Timmi Smart City -järjestelmästä ja automaatioratkaisuista energiatehokkuuden mahdollistajina? Katso webinaarimme tallenne, jossa keskustelemme aiheesta yhdessä asiakkaan ja yhteistyökumppaneiden kanssa: https://www.youtube.com/watch?v=kXcK4nb3xSs&t=1s

Download as a PDF

Open and download
Clicca “I accept all cookies” you agree that cookies are stored on your device to improve site navigation, analyze site usage and enhance our advertising. Lees meer about our cookie policy.
cookies